seksi alusvaatteet kalua gay miehelle

Pieni hiljaisuus ja mies kysyi haluaisinko vielä kokeilla samaa. No jaa voisihan se olla kiehtovaa. Minä haluaisin imuttaa sinua hän sanoi ja laski kätensä reidelleni,nielaisin ja sanoin ettäkö nyt. Käsi eteni ja kosketteli housujen etuosaa. Hän avasi vetoketjun kaivoi kaluni esille. Alkoi vedellä esinahkaa ees taas,pian kumartuen syliini nuoleskellen kaluani. Hitaasti upottaen sen syvälle suuhunsa. Oli onneksi hiljaista joten ohjasin autoni levähdyspaikalle,oli vaarallista leikkiä imutusten voimistuessa.

Ei oikein löydy Roista miestä joka imisi oikein taidokkaasti. Laittakaa rohkeasti vain osoite. Minulla on ISO ja siitä on miehet pitäneet kovasti kun ovat imeneet spremat. Laita sähköposti osoite ollaan yhteydessä. Kiihoittavaa pidellä miehen kalua kädessä, hyväillä sitä, tuntea sen paisuvan, kovettuvan vedän esinahan taakse, otan paljaan terskan suuhuni, kieleni lipoo sen kaulusta sekä alempaa vartta, sormeni sivelee myös kiveksi, sekä pakaroiden väliä, kireää reikää, kumppani levittää halukkaasti, voihkien jalkojaan niimpä nuolen myös täyteliästa kivespussia, otan vielä nupin suuhuni pian saan tuntea lämpimän sperman suussani.

Löytyykö Hyvinkäältä isosti laukeaavaa, koolla ei väliä. Muutama vuosi sitten oli tapana käydä keran-pari erästä ukkomiestä tapaamassa helpotuksen merkeissä Kaveri vain muutti työn perässä pois suomesta ja sitä myöten jäi nämä asiat. Mutta mieli palaa edelleen tuohon haluun.

Siksikin hotelleissa tulee aina saunoessa tarkistettua toisten varustuksa ja toivottua että tapaisi jonkun samanmielisin. Täällä olis ukm tarpeisiisi. Mä haluaisin kans imee jotain pientä kullia vakituisesti, mut ei täällä salossa varmaan ole halukkaita! Imisin myös pientä kullia!! Löytyis salosta n 14cm jos kelpaa. Itse kans 42v ukm 03 pari kolme vuotta sitten kävin imettämässä kyrpääni saman ikäisellä gay miehellä. Tuntui mahtavalta kun isoa kyrpääni imettiin oikein kunnolla ja peppuani nuoltiin.

Imijäni tykkäs imeä huomattavasti omaansa kookkaampaa kulliani loppuun asti ja aina nieli spermat. Jostain syystä nuo sessiot hiipui kokonaan. Nyt olen alakanut kaipaamaan samaa taas. Liikun sillon tällöin 03 alueella. Jos hoikan nuoren miehen imu kiinnostaa.. Varttuneempaa miestä kaipaan seuraksi nuolisin pallit, välilihan myös puhtaan pepun,, lopuksi imisin spermat suuhuni.

Saman voit tehdä minulle. Mikä nautinto olla kaksin alastomana sekä touhuta yhdessä a Jotain kielletyn ja salaisuuden verhoamaa tässä kaikessa on mukana.

Mutta se on tässä kiinnostavaa että niin monet miehet haluavat tapailla toisiaan pidemmällä aikavälillä jopa vuosia jne. Eli tämä on luultua yleisempää ja joka puolella jota todistaa mm. Siksi on todennäköistä miehet toimivat näin ikään kuin uskaltaakseen hakea miehistä seuraa? Olen ajatellut kun näillä "mies-suhdemarkkinoilla" on vaikea löytää todella kiinnostavia tavallisia rehtejä kavereita jollaisesta olen haaveillut. Mutta he kun nyt ovat turvallisesti "heteronimikkeen" alla siitä lienee vaikea poiketa, kenties?

Seuraan tällä seksi osiolla kirjoituksia, ja nyt tätä "vanhaa aloitusta" mielenkiinnolla jos löytyisi kiinnostava rotevan pitkä mies jos kyrpäkin ihan kiva joka olisi mieluummin ns. Ongelmana löytää mieluinen kumppani joka olisi suht saman ikäinen 55v, bi mies sopii, eikä pieni vatsa kumpu haittaa.

Vuosia sitten tuntui pirun hyvältä kun tuntematon mies alkoi hyväillä kädellään peppuani, siitä käsi reisieni väliin hyväillen herkkää aluetta. Voi kun saisi kokea tuon uudelleen, tietysti alastomana mennä vielä pidemmälle. Eikä mikään 50 yms. Ei ole vaikeaa yli 50 tai 60 v. Ja mitä muut ajattelevat, kuten edellä olevista kirjoittajista huomaa miesten keskiset asiat ja tekemiset on jo pitkään ellei aina myös kanavoitu yhteisen harrastuksen ja kiinnostusten pariin ja sen kautta toteuttaa myös fantasioitaan.

Mutta näitä runkku fantasioitsijoita riittää silti aina vaan, vaikka eletään jo avoimemmassa maailmassa monessa asiassa. Jopa yhteiset matkat näissä merkeissä jne.

Kaveruus voi olla paljon enemmän kuin pelkkää aktia mitä kullakin nyt onkin, vaan myös henkisempää yhteenkuuluvaisuutta ilmentäen. Plus 60 rehtiä tervettä miestä kahden keskeiseen hauskan pitoon. Olen jo eläkkeellä olevaa ukkomies.

Vuosia sitten matkustelin ympäri suomea myyntihommissa ja asuin luonnollisesti paljon eri hotelleisssa. Siihen aikaan oli jotkut linjat ilmaisia, tai ainakin melkein. Kerran Porissa sattui linjalle keskustelemaan ikäiseni ukkomies, joka halusi siirtyä ns. Ja siitä se alkoi. Esittelymme jälkeen molemmille selvisi, että kumpikaan ei ole ollut aikuisiässä miehen kanssa. Poikasen kai jokainen kaverin kanssa runkkailee jne. Hän asui aika lähellä hotelliani Amado ja sanoin, että voisin varata yksityissaunan.

Siellä oli yksi sellaisella pienellä porealtaalla varusstettu ja niin sovimme,että hän tulisi luokseni hotelliin. Mies oli reilusti ylipainoinen, kuten minä itsekin, mutta se ei haitannut. Otimme tutustumisoluet ennen saunaan menoa. Sauna oli aika lähellä huonettani, joten kipaisimme vain pyyhkeet lantiolla saunan suojiin. Löylyssä emme vielä tehneet mitään, mutta suihkun jälkeen poreammeessa alkoi kulli seisomaan molemmilta ja vähän hieroskelimme siinä toisiamme ja lopulta en enää malttanut odotella, vaan ehdotin, että mennää takaisin huoneeseeni.

Siinä parisängyllä sain ottaa aikuisen miehen kullin eka kertaa suuhuni ja imeä lutkuttaa siitä joka ainoan tipan pois. Hän teki myös minulle saman homman ja lopulta keksimme selityksen hänen vaimolleen, että oltiin vanhoja tuttuja armeijan ajoilta ja sattumalta tavattiin uudestaan asiakkaani luona. Matkoillani Porissa minulla oli sen jälkeen aina vieraspaikka ja imuhetki heidän luonaan. Lopulta hänen vaimonsa sairaanhoitaja sai meidät kiinni yhteisistä leikeistä, mutta rähinän sijaan hän halusi olla mukana katsomassa meitä.

Ensin vähän aristelin, mutta sitte annoin mennä ja pääsin jopa pukille itsekin. Näiden tapahtumien jälkeen minulla on ollut onni matkassa ja olen saanut kohdata monta hienoa ystävää sänkypuuhien merkeissä. Sillä lailla, kuulosti aivan uskottavalta jutulta. Saman kaltaisia seikailuja itselläkin ei tosin Porissa. Olen 60v mies Liedosta. Haluaisin sekä pitää miestä hyvänä ja että mies pitäsi minua hyvänä.

Haluaako kukaan Kotka-Kouvola alueella imettää munaa? Transut ja lihavat okei myös pienet Sain opiskelija asunnon solusta. Sellainen kolme huonetta ja keittiö. Minä oli savosta ja kaksi muuta stipendiaatteja keskisestä Afrikasta. Jonkin epämääräisen ainekunnan illan vieton jälkeen päädyin asunnolla imemään pojat kuiviksi.

Se oli normaali ilta toimi säännöllisesti. Tyttöystäväni pääsi töihin pieneen mamujen perustamaan yritykseen. Sillä on oma työpiste siellä. Se tekee aamupäivän töitä ja iltapäivän imee niiden miesten munia. Sen kuuluu imeä aina kun ne haluavat ja niellä kaikki. Aina kun mä haen sen töistä ne miehet katselee ikkunasta kun me suudellaan pihassa. Miten täytyykään olla ihmisen päästään kipeä, kun näitä juttuja lukee ja kommentoi,vaikka tulee paha mieli, eikä nåmå miestenväliset kiinnosta?

Olen jo pikään etsinyt imettävää vanhempaa miestä espoon suunnalta mutta ei vaan löydy. Vakio juttu olisi paras. Tukeva karvainen mies on minun mieleeeni. Vaki kaveri 67v ukm Tampereelta. Täällä ollaan Kajaanin mies, saat imuttaa kaiken mitä tulee. Täällä olis 28v varattumies, otan mielelläni vastaan suihinottoa ja lupaan nuolla naiselle parhaat orgasmit ikinä!

Espoo keskuksen alueella huutelen ;. Hienoo toimintaa, itsellä olis kans kiinnostusta imettää miehellä kaluani. Mä olen 48v ihan komee um Espoosta, kiinnostais vakkarijuttu toisen ukkomiehen kanssa. Voisin imeä ja antaa peppuakin Olisko Tampere tai ympäristö,kiinnostunutta voitas alkaa harrastaan.

Kelpaisiko um44 espoosta imettäväksi vakikaveri hakusessa? Mullekin kelpais jkl suunnilta vakkari imettävä,otan hyvin loppuun asti. Voisin myöntyä isokaluisen topin viettelemäksi. Paikkaa mulla ei ole. Pari kertaa viikossa olisi mukavaa saada suu täyteen. Tulee sitten nopeammin itsellekin. Hyvältä tuntuu antaa toisellekin suuhun. Pitäisi saada kokoon pieni ryhmä tänne eteläiseen kymenlaaksoon. Olen yli 50 vaan alle 60 ukm ja runkkaus yksin ei oikein sytytä. Pari kolme hyvää kaveria tähän ja johan olisi kipinää seksissä.

Itsellä kokemusta imusta ja panosta. Hankalaa löytää vers ukm joka ei vain halua tulla pannuksi vaan monipuolisempaa. Mulla on ollut suhde 10v entisen työkaverin kanssa. Mies ynähti mielihyvästä, pyrkien tukahduttamaan äänensä, jotta meitä ei huomattaisi. Pian hänen pallinsa olivat suussani, näykin niitä hellästi hampaillani ja pyörittelin ympäri kielelläni.

Samalla sieraimiini tulvi hänen voimakas, miehinen tuoksunsa, jonka vaikutus oli huumaannuttava. Käsilläni hyväilin miehen reisiä ja pakaroita, ja hänen kivikova kalunsa osui tuon tuostakin kasvojani vasten. Lopulta irrotin otteeni miehen palleista, ja ryhdyin käsittelemään hänen huomionkipeää kyrpäänsä. Hitain, rauhallisin vedoin runkkasin hänen kaluaan, ja aina välillä hieroin peukalollani hänen terskaansa.

Viimein en enää voinut vastustaa kiusausta ja nuolaisin pikaisesti miehen kullin päätä. Hän säpsähti hieman, mutta ryhtyi sitten kaksin käsin haromaan hiuksiani, vaivihkaa työntäen päätäni lähemmäs hänen kaluaan.

Tästä rohkaistuneena nuolaisin uudestaan, tällä kertaa pidempään ja pitkin koko hänen kullinsa vartta. Kieleni päätyi tuuhean karvoituksen sekaan kyrvän juurelle, mistä palasin nuollen tuota komeaa kalua ympäriinsä takaisin turpealle terskalle, jolta sain pientä esimakua tulevasta.

Katselin hurmioituneena kuinka kokonaan kostuttamani kyrpä reagoi lämpimään hengitykseeni hienoisella värinällä. Kuulin kun mies hengitti raskaasti, odottaen seuraavaa siirtoani. Huuleni avautuivat ja kiedoin ne tuon makoisan terskan ympärille. Annoin kieleni jälleen vaeltaa ja härnäsin tuota herkkää elintä parhaani mukaan. Mutta samassa kivetyin niille sijoilleni, tuskin uskalsin hengittää. Kopin ulkopuolelta kuului askelia, ja ne lähestyivät nopeasti.

Ilmeisesti joku työtovereistani etsi jo minua, käskeäkseen minut seuraavaan paskahommaan. Askeleet pysähtyivät lähes suoraan kopin edustalle, kuin epäillen jotain, sitten ne kulkivat hetken epämääräisesti edestakaisin ennen kuin katosivat sinne mistä olivat tulleetkin.

Huokaisin helpotuksesta, ja muistin samassa mitä olin tekemässä. Mies nimittäin ryhtyi malttamattomana työntämään suurta kankeansa syvemmälle kurkkuuni. Refleksieni saadessa minut yökkäämään pyrin irti kosketuksesta, mutta miehen kädet pitivät pääni tiukasti paikoillaan, ja tunkeutuminen nieluuni jatkui. Kalu tuntui jatkuvan loputtomiin, hengitykseni kävi jännityksestä epätasaiseksi, kunnes nenäni kaivautui miehen karvoituksen lomaan.

Sitten hän veti paksun kalunsa ulos suustani, juoduin hieman köhimään tunkeutumisen aiheuttaman yökötyksen takia. Mutta pian sain taas suun täydeltä tuota komeaa kullia, sillä mies ryhtyi päättäväisesti naimaan suutani tasaisin työnnöin.

Yritin sopeutua parhaani mukaan, leikitellä kielelläni sen minkä pystyin, mutta se ällötti hieman joka kerta kun hän työnsi vähän väliä kyrpänsä pohjaan asti. Miehen raskaasta hengityksestä ja hionneista kämmenistä päätellen hänen tulemisensa oli lähellä. Hetken nussimisen jälkeen hän huokaisikin mielihyvästä ja suuhuni alkoi tulvia hänen makoisaa elämäneliksiiriään. Imin ja lypsin huulillani kaiken, en halunnut pisarankaan tuota kallisarvoista ainetta menevän hukkaan.

Miehen kullin jo pehmentyessä makustelin hänen mälliään pitkään, kunnes lopulta tyytyväisenä nielin kaiken. Lopulta päästin miehen kalun suustani ja nuolin sen vielä puhtaaksi. Innoissani vilkaisin ylös häneen kuin koiranpentu ja hän hymyili minulle leveästi ja pörrötti leikkisästi hiuksiani.

Sitten mies nappasi tuolilta shortsinsa ja kiskaisi ne nopeasti jalkaansa. Alusvaatteita hänellä ei ilmeisesti ollutkaan. Hän nakkasi oman paitansa olalleen ja antoi minulle nopean suukon otsalle. Sitten hän suoristautui ja astui ohitseni ulos sovituskopista, haihtuen hetkessä paikalta.

Jäin hämmästyneenä polvilleni kopin lattialle. Sitten tajusin kuinka typerältä näyttäisin, jos joku näkisi minut, joten nousin istumaan pukukopin penkille ja kiskaisin verhon takaisin kiinni. Äskeisten tapahtumien aiheuttama kiihko virtasi suonissani ja oloni oli lähes hengästynyt. En pystynyt rauhoittumaan, oli vain yksi asia tehtävissä. Avasin työhousujeni napin ja vetoketjun, ja vedin ne! Sitten tartuin kivikovaan kaluuni, ja aloitin käsittämättömän kiihkeän runkkauksen. Suljin silmäni ja kuvittelin miehen lämpimän kosketuksen, hänen tuoksunsa, hänen makunsa.

Eipä aikaakaan kun tunsin mieleni halkeavan ja lämpimän, tahmean spermani roiskuavan pitkin kättäni, reisiäni, muutaman pisaran osuessa työpaitaanikin ja jopa kasvoihini. Mutta en välittänyt siitä, nuolin ahneesti käteni puhtaaksi ja kaivoin taskustani paperia, jotta saatoin siivota sotkun muilta osin. Koko koppi kyllä tuoksui voimakkaasti spermalle, sille en voinut mitään.

Se oli todella ihanaa gayseksiä sovituskopissa.

...

: Seksi alusvaatteet kalua gay miehelle

Porno homoseksuaaliseen tähtiä seksiä oulu 561
Homo seksi sivusto mies etsii Pian hänen pallinsa olivat suussani, näykin niitä hellästi hampaillani ja pyörittelin ympäri kielelläni. Löylyssä emme vielä tehneet mitään, mutta suihkun jälkeen poreammeessa alkoi kulli seisomaan molemmilta ja vähän hieroskelimme siinä toisiamme ja lopulta en enää malttanut odotella, vaan ehdotin, että mennää takaisin huoneeseeni. Olin vuotias arka ja yksinäinen …. Käsilläni hyväilin miehen reisiä ja pakaroita, ja hänen kivikova kalunsa osui tuon tuostakin kasvojani vasten. Muutaman kerran olen saanut spermat suuhuni ja lisää teke mieli.
HOMO HOMO SEKSISEURAA JKL Sexwor shemale latex homoseksuaaliseen
Seksi alusvaatteet kalua gay miehelle Penis lävistys seksi homoseksuaaliseen seuraa helsinki
Seksi alusvaatteet kalua gay miehelle 8. elokuu Seksi alusvaatteet naurunappula k18 vapaat naiset amateur. vaimoa serkku heidin peppu kuvia gay seksi tube Virpi saa kyrpä piiretyt. naisella niska ja jättikyrpä monta miestä haukiputaalta. mummot kuvina peppu leikit. huhtikuu Poika saa vierasta paljaana ja onanoi salaa lesken karvainen seksi PÄIVÄKAHVISEURAA SEURANHAKUILMOITUKSET GAY MIEHET. lokakuu Miestä naidaan kuka on homo seuraa ähtäri eläin seksiä halvalla 2 Ilmaiset alusvaate lola odusoga lola wallinkoski suihinotto yleisessä. Sen kuuluu imeä aina kun ne haluavat ja niellä kaikki. Olin vuotias arka ja yksinäinen …. Mies nimittäin ryhtyi malttamattomana työntämään suurta kankeansa syvemmälle kurkkuuni. Hän teki myös minulle saman homman ja lopulta keksimme selityksen hänen vaimolleen, että oltiin vanhoja tuttuja armeijan ajoilta ja sattumalta tavattiin uudestaan asiakkaani luona. Silloin siis ystäväni Juha otti minulta ensimmäisen …. Tästä rohkaistuneena nuolaisin uudestaan, tällä kertaa pidempään ja pitkin koko hänen kullinsa vartta. Siksi on todennäköistä miehet toimivat näin ikään kuin uskaltaakseen hakea miehistä seuraa?

NAINTI VIDEOITA SARITA HOMO SAVIKKO PORNO

Seksi alusvaatteet kalua gay miehelle